Tampere

Syyskuun lopussa oli aika ajella Tampereelle suorittamaan kahdeksan tunnin hääkuvaus. Edellinen kuvaukseni Tampereella oli aiemmin tämän vuoden talvella, jolloin ihastuin kaupunkiin. Tällä kertaa se ihastus taisi vain kasvaa, sillä niin upeissa puitteissa sain kuvata. Hääpari oli ihanan lämminhenkinen ja hauska, eikä sääkään ollut huono, vaikka vähän kylmäksi jättikin. Syksyn koleus meinasi purra meitä kuvatessa potretteja, mutta niin maltilla hääpari malttoi olla kameran edessä, että täytyy antaa maininta heille siitä. Kiitos!

 

Erilaisen tästä keikasta teki se että kuvauslokaatiot olivat koko päivän aivan keskustassa. Oli erittäin mukavaa vaihtelua maalaismaisemien jälkeen. Tampere on kaunis kaupunki ja Tuomiokirkko erityisen upea! Potretit tallentui Näsinpuistossa ja juhlakuvaus oli Ravintola Myllärin tiloissa. Siellä saimme erittäin ystävällistä ja hyvää palvelua. Ruoka oli erinomaista, joka sai hieman jo nälästä huteran kuvaajan takaisin iskuun. En sano että yleensäkään aika käy pitkäksi näissä hommissa, mutta nyt kahdeksan tuntia tuntui menevän aivan hujauksessa. Tämän kertaisesta hääparista näki kuinka he ovat kuin luodut toisilleen ja ovat toistensa parhaat ystävät. Ihan varmasti näin on jokaisen parin kohdalla, joidenkin häissä seikka näkyy vaan erityisen vahvana. Sulhasen puhe oli mielestäni parhaimmistoa mitä minä olen kuullut. Ympäriltäni kuulin myös paljon kehuja sulhon puheesta, joten en voi olla kovin väärässä.

Huikeesti vielä onnea Tiia&Vili!

juhla (336 of 349)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.