Blogi

Tanssin taikaa

Elokuun toisessa hääkuvauksessa oli mielenkiintoiset asetelmat tiedossa. Vieraita olisi tulossa paikalle reippaasti yli sata ja paljon tanssia.

Tuona aamuna myös alkoi sataa, eikä näyttänyt loppua tulevan sillä taivaalla leijuva pilvi näytti olevan Suomen muotoinen. Sen alle oli kuitenkin lähdettävä ja ajoinkin ensin kauppaan ostamaan kertakäyttöisen sadetakin. Matkalla kuvauspaikalle en hetkeen nähnyt eteeni viereisen kaistan auton lennättäessä vesisuihkua oman autoni päälle. Oli onni ettei takana ollut ketään, koska vaisto pisti painamaan jarrua melko voimakkaasti. Huh, ei hyvältä vaikuta ajattelin. Kuvauksesta ei tulisi kovin kivaa tässä säässä. Ei muuta kuin käsiä ristiin ja pyytänään sään Herralta hanoja pienemmälle.

Päästyäni kohteeseen ja siinä morsianta odotellessa oli hieman aikaa tutustua bestmaneihin ja muihin tukijoukkoihin. Kun pääsimme itse asiaan eli kuvaamaan, sade lakkasi. Märän maan takia tosin morsiamen liikkuminen oli rajoitettua ilman kahta kaasoa (mekon helman likaantumisvaara), mutta täytyy hattua nostaa näille apureille loistavasta toiminnasta. Paikasta toiseen siirtyminen oli nopeaa niin hyvällä ja aktiivisella joukolla, bestmanit, seremoniamestari ja sulhasen isä mukaan lukien. Mihin olisi hääpari joutunut ilman heitä.

Kuvat saatiin aikaan ennalta sovituissa paikoissa. Sade alkoi vasta aivan potrettikuvausten lopussa ja siitä olikin mukava mennä kirkkoon sateensuojaan.

Vihkiminen tapahtui upeassa Hollolan kivikirkossa. Tämä oli minulle toinen kuvaus siellä. Alttarille kävely ja sieltä pois ei käy aivan perinteisesti, käytävän keskellä olevien pilarien takia. En tiedä montako kuvausta tarvitsee, että niiden pilarien välissä oppii oikeaoppisesti pujottelemaan.

Ulos siirryttäessä kuplasateeseen, ei vettä tullut liiaksi. Tästä siirryimme juhlimaan Harjulan Lavalle. Ruokailusta on pakko mainita kokonainen grillattu possu. Oli ensimmäinen kerta kun maistoin moista herkkua. Ruokailun jälkeen oli luvassa puheita ja ryhmäkuvauksia.

Illan huipennus itselle on kuvata First Dance. Sitä se oli nytkin. Tämä pari sattui vaan olemaan lavatanssien harrastajia, joten nämä ensi tanssahtelut oli erittäin näyttävät ja vauhdikkaat. Niin vauhdikkaat, että kuvaajallakin oli kamerassa pitelemistä. Hääparin esityksen jälkeen tanssia riittikin pitkälle iltaan, sillä talo oli täynnä muitakin tanssin taitajia. Reeta & Lumo säesti tansseja parilla setillään. Minulle uusi tuttavuus tämä orkesteri. Tykkäsin. Toivottavasti törmätään uudestaankin.

Ilta läheni loppuaan. Ainakin osaltani. Sovittu kuvausaika tuli täyteen kymmenen aikaan illalla. Samaan aikaan aamusta lähdin liikenteeseen. Pitkä päivä, mutta jälleen kerran niin opettavainen ja mukava. Hääparille heipat ja näkemiin. Hyvää kotimatkaa. Loputon sade rummutti auton kattoon yhdessä bassokaiuttimen kanssa.

Hurjasti onnea Mervi & Toni ❤️

Kartanon tunnelmaa

Elokuun alussa suuntasin Mäntsälään, Sälinkään Kartanolle, aikeissa kuvata siellä pidettävät häät. Sää oli erittäin helteinen. Tätä kirjoittaessani on aika käsittämätöntä että tuona päivänä oli niin lämmintä ja nyt on jo syyskelit päällä. Käväisin muuten kuukautta aiemmin tutustumassa paikkoihin etukäteen ja pitämässä palaverin hääparin kanssa.

Aloitin päiväni hääparin valmistautumista kuvaten, siitä luontevasti siirryin napsimaan muutaman otoksen pöytien koristeluista ja yksityiskohdista. Jännittävää tunnelmaa alkoi olla jo havaittavissa mitä lähemmäksi vihkimistä mentiin. Välillä tulee mietittyä onko läsnäolollani mitenkään rauhoittavaa vaikutusta hääparille. Sen verran tutuksi on nämä hommat tulleet, että en osaa jännittää enää. Vieheen ja mirrin laitossa ainakin osaan osoittaa tukeni. Ja morsiamen mekon helmaa asettelen jo melko sujuvasti kuviin. Oon aika pro.

Ulkovihkimiset ovat siitä jänniä, ettei aina tiedä missä kohtaa kuvaisi. Penkkirivit on hieman erilailla kuin kirkossa. Kirkossa on myös selkeämmät käytävät jne. Ulkovihkimiset ovat yleensä lyhyempiäkin. Voimakas auringonpaiste toi oman lisähaasteensa. Jälleen kerran. Mutta sillä mennään mitä yläkerrasta annetaan. Onneksi sulhanen antoi myötätuntoaan kertomalla, että on hyvä hikoilemaan. Kuten minä.

Vihkiminen meni hyvin. He sanoivat toisilleen tahdon. Kameran takaa itsekkin ajoittain liikutuin, koska onhan nämä niin upeita tilaisuuksia. Oli onnittelujen aika. Sain hetkisen kosteuden pyyhkimiseen otsaltani. Ja taas mentiin. Maljat juotuaan, aivan lähimmistä sukulaisista ja ystävistä koostuva juhlaväki siirtyi sisään vilvoittelemaan. Onneksemme Kartanossa oli ilmastointi. Ilta pelastettu. Ei ihan vielä sittenkään. Tästä jatkoin kuvaamaan hääpotretteja kartanon pihalle ja järven rantaan.

Ruokailu oli odotettu. Oli paljon hyvää ja maittavaa tarjolla. Kuvaajakin sai uutta virtaa. Illan ohjelma oli rento. Paljon vapaata seurustelua. Tämä on kuvaajan näkökulmasta hieman ongelmallista. Mitä vähemmän ohjemanumeroita, sitä vähemmän tilanteita mitä kuvata. Sen sijaan sain enemmän aikaa ottaa kontaktia ihmisiin ja kuvata siten tilanteita talteen. Myöhemmin illalla otettiin muutama lisäpotretti. Yleensä näille ei ole aikaa tiiviin ohjelman takia.

Näissä häissä oli myös puheita ja hyviä olivatkin. Upeaa miten pitkiä ystävyyssuhteita vaalitaan ja vanhempien kertomukset hääparista koskettavat jokaista paikalla olijaa. Hääkuvaajana saa olla näissäkin tunteissa mukana, se on aivan huippua! Nämä häät jäävät erityisesti mieleen yhteisenä hauskanpitona. Vaikka olin töissä, kanssani tultiin juttelemaan niitä näitä ja se on varsin mukavaa. Mukavaa, että ihmisiä kiinnostaa mitä kuvaaja oikein tarkalleen tekee. Niin paljon kysymyksiä. Illan virallisen ohjelman jälkeen otin hääparista vielä muutaman kuvan pimenevässä illassa. Viimeisetkin tekivät lähtöään. Tuore aviopari lähti vielä samana iltana häämatkalleen. Oli aika sanoa hyvästit. Haikeaa. Kuten aina pitkän ja väsyttävän, mutta niin mukavan ja antoisan kuvauspäivän jälkeen.

Kotimatkan selätettyäni pääsin lepäilemään ja ottamaan kunnon unet. Kunnes oli aika editointityön.

Paljon onnea Nina & Joonas!

Erilainen vuosi

Olihan hienoa päästä tositoimiin hääkuvauksissa kuukausien tauon jälkeen! Korona-rajoitukset muuttivat minunkin suunnitelmia. Sovittuja hääkuvauksia joko siirrettiin seuraavaan vuoteen tai peruttiin kokonaan. Kesäkuussa kuitenkin pääsin tuttuun työhöni, tällä kertaa Kärkölän maalaismaisemiin.

Voin sanoa, että olo oli kuin työntekijällä, joka pääsi takaisin unelmaduuniinsa pitkän työttömyyden jälkeen. Vaikka olen kuvannut muuta hääkuvauksien välissä, ei tämän iloisen juhlan tunnelmaa muualla pääse kokemaan. Harrastajakuvaajana osaa arvostaa jokaista kuvauskeikkaa hyvin paljon 🙏🏻

Hääkauden avaus sujui hyvin, ei oikeastaan edes jännittänyt. No jännitti.. Sen huomaa siitä kun pitkin viikkoa, aina hääpäivään saakka alan valmistelemaan välineitä kuntoon ja miettimään mitä suunnilleen tyylikästä pukisi päälleen hääparin tärkeänä päivänä. Nämä asiat aina hieman stressaa, mutta siitä syystä valmistaudun ennemmin ajoissa kuin vasta lähtöpäivänä. Tätä päivää varten tutustuin kuvauspaikkoihin etänä, kuten jo koko kevään teemaan kuului. First lookin kuvasin upean lehmuskujan keskellä ja siitä jatkettiin myös potrettien kuvaukseen.

Vihkiminen tapahtui juhlapaikalla, Etu-Koskelan tilan edustalla. Itse juhlaa siirryttiin pitämään navetan vintille. Voin sanoa, että yksi upeimpia juhlatiloja missä olen kuvannut!

Keli oli tuttu, kaunis kuin morsian. Aivan mahtavaa Suomen kesää parhammillaan. Kuvaajan näkökulmasta puolipilivinen sää on hankala. Vaikka ei pitäisi valittaa, eihän sentään satanut. Kuvia tuli ainakin useammassa eri valossa. Monipuolista? No varmasti! Lämpötila ei ollut tuona viikonloppuna hirveän paha, mutta otsani punoitti keikan jälkeen melko mukavasti. Ensi kerralla ehkä aurinkorasvaa?

Mitä parhainta onnea, Niina & Vili ❤